Jalkapallossa pelataan suuria kansainvälisiä otteluita, joita televisioidaan ympäri maailman miljooniin koteihin. Suurimpiin jalkapallotapahtumiin luultavasti kuuluvat maailmanmestaruuskilpailut, jotka vuonna 2014 käydään Brasiliassa. Tämä tulee olemaan toinen kerta, kun Brasilia isännöi jalkapallon MM – kisoja. Joka neljäs vuosi maailman parhaat jalkapallomaajoukkueet kokoontuvat pelaamaan MM – tittelistä, ja kisoja seurataan ympäri maailman suunnilleen yhtä tiiviisti kuin olympialaisia.Lopputurnaukseen karsintojen jälkeen pääsee pelaamaan kaikkiaan 32 maata. Brasilia on kerännyt eniten mestaruuksia, mutta jos katsoo mitalitilastoja, on Saksa haalinut niitä eniten. Mainittakoon vielä, että kisamaskotiksi vuoden 2014 MM – kisoihin on valittu pallovyötiäinen.

UEFA:n kilpailut

Seuraavaksi voisi mainita Euroopan mestaruuskisat, joka on UEFA:n (Union of European Football Associations) järjestämä turnaus, kun taas MM – turnaus on FIFA:n (Fédération Internationale de Football Association) järjestämä. Euroopan mestaruuskisoihin osallistuvat tietenkin Euroopan parhaat jalkapallomaajoukkueet, ja tämäkin turnaus järjestetään joka neljäs vuosi. Menestyneimpiä näissä kisoissa on ollut Saksa ja Espanja kolmella mestaruudella, ja Ranska kahdella.Hyvä lisä joukkoon on Mestarien Liiga (UEFA Champions League), joka on Euroopan jalkapalloliiton järjestämä vuosittain kilpailu. Aiemmin Mestarien Liiga kulki nimellä Eurooppa cup, mutta nimitys vaihtui vuonna 1992. Se on tärkein seurajoukkueiden välinen kilpailu, ja kovan karsinnan jälkeen jatkoon pääsee 32 joukkuetta lohkovaiheeseen. Joukkueet jaetaan kahdeksaan neljän joukkueen lohkoon. Saman maan joukkueet eivät pääse samaan lohkoon. Lohkovaiheessa joukkueet kohtaavat koti- ja vieraskentällä, ja kunkin lohkon kaksi parasta pääsee pudotuspeleihin. Kolmanneksi tulleet jatkavat puolestaan Eurooppa – liigan pudotuspeleihin. Menestynein seura Mestarien Liigassa on tunnetusti espanjalainen Real Madrid. Kauden 2012 – 2013 loppuottelu pelattiin Englannissa toukokuussa 2013.UEFA:n Eurooppa – Liigaa (UEFA Europa League) pelataan tänä vuonna neljättä kautta Eurooppa – Liiga -nimityksellä, ja loppuottelu pelataan Amsterdamissa Alankomaissa. Tähän turnaukseen pääsee osallistumaan ne joukkueet, jotka ovat kansallisissa sarjoissa sijoittuneet parhaiten, mutta eivät pääse osallistumaan Mestarien Liigaan. Arvojärjestys päätetään kansallisten pääsarjojen mukaan.

Muita kilpailuja

Jalkapalloturnauksia on useita, kuten esimerkiksi jo aiemmin mainituksi tullut maajoukkuekilpailu. Lisäksi löytyy alueellisia kilpailuja, jalkapallo cupeja sekä kansallisia kilpailuja. Näistä voidaan mainita Euroopan mestaruuskisojen rinnalle Etelä–Amerikan Copa América, joka on eräs vanhimpia pelattavia kansainvälisiä turnauksia. Jalkapallosarjoja on pilvin pimein, joista kovatasoisimpia ovat Englannin Valioliiga, Saksan Bundesliiga, Espanjan Primera División ja Italian Serie A. Cup – kilpailujen perusta on Englannin cup, joka on maailman vanhin jalkapalloturnaus, ja johon voidaan yhdistää tuttuja nimiä, kuten Manchester United, Aston Villa, Everton, Arsenal jne. Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka kauan. Suosikkijoukkueen seuraamisesta voi tehdä jännittävämpää panostamalla pienen summan Betsafe-sivustolla. Valitse sivuvalikosta jalkapallo, ja pääset lyömään vetoa sadoista eri otteluista.Koska Suomella ei ole ollut asiaa mihinkään lopputurnauksiin, niin kerrottakoon, että Suomen paras arvokisasijoitus on olympialaisista vuonna 1912 saavutettu arvostettu neljäs sija. Tosin onhan MM – kisapaikka ollut lähellä Suomellakin, mutta vielä ei ole tärpännyt.