Ensimmäiset suomalaiset esiintyivät valioliigaseurojen pelipaidoissa jo 1990-luvulla. Englannin vanhassa pääsarjassa oli jo ennen vuonna 1992 tapahtunutta Valioliigan lanseerausta nähty muutama suomalainen. Ensimmäinen, Pertti Janhunen, pelasi jo 1970-luvun lopussa Bristol Cityssä. Perinnetietoinen lontoolaisseura Arsenal on vasta viimeisen vajaan kymmenen vuoden aikana hankkinut riveihinsä suomalaispelaajia. Heistä tunnetuin on varmaankin englantilais-suomalainen Carl Jenkins.Valioliigaseurat ovat suosittuja, ja Arsenalin fanittaminen on maailmanlaajuisestikin huippua. Esimerkiksi Business Insider -verkkojulkaisun globaalissa vertailussa joukkue on kuudennella sijalla 63 miljoonalla seuraajallaan. Toiminta on organisoitunutta. Myös suomalaiset Arsenal-fanit ovat järjestäytyneet viralliseksi kannatusyhdistykseksi. Ylpeitä Arsenal-kannattajia on toki paljon muuallakin. Jos olet “Tykkimies”, voit ilmaista seurauskollisuutta monin tavoin. Poikkea vaikka fanituotteiden verkkokauppaan, ja pukeudu suosikkijoukkueesi urheiluvaatteisiin!

Carl Jenkinson

Arsenalin puolustajalla, Carl Jenkinsonilla on suomalainen äiti. Hän ehti edustaa Suomea nuorten maajoukkueissa, viimeisimpänä alle 21-vuotiaissa. Tämä nykyään 26-vuotias pelaaja on tehnyt pitkän uran Arsenalissa, vaikka ehtikin kaudella 2017–2018 olla lainassa Birmingham Cityssä ja parina aiempana West Hamissa. Valioliigaesiintymisiä on kertynyt kaudelta 2011 lähtien, vaikka “Jenko” on tällä kaudella pelannut Arsenalissa lähinnä Eurooppa-liigaa.Loukkaantumiset ovat jonkin verran varjostaneet Carl Jenkinsin uraa, mutta ikänsä perusteella hän on vasta pelaajan huippuvuosien kynnyksellä. Voihan olla, että ura saa taas uutta nostetta Eurooppa-liigan otteluista, ja näemme tämän kaikki puolustusroolit hallitsevan pelaajan taas valioliigaviheriöillä. Esimerkiksi The Runner Sport -verkkojulkaisussa on spekuloitu myös Jenkinsin mahdollisesta siirrosta, kun ikkuna taas tammikuussa aukeaa.

Glen Kamara ja Hugo Keto

Tamperelaislähtöinen, Arsenalin akatemiaan vuonna 2012 liittynyt keskikenttäpelaaja Glen Kamara ehti kuulua Arsenalin edustusjoukkueeseen parina kautena vuosina 2015–2017. Varsinaisia esiintymisiä kertyi tuona aikana yksi, kun hän teki debyyttinsä liigacupin ottelussa Sheffield Wednesdayta vastaan. Molempina Arsenal-kausinaan hän ehti olla lainassa alemmilla sarjatasoilla. Vasta 23-vuotiaan Kamaran ura Britteinsaarilla on sittemmin jatkunut myös Skotlannin valioliigaa pelaavan Dundee Unitedin riveissä.Hugo Keto allekirjoitti ammattilaissopimuksen Arsenalin kanssa vuonna 2015 pelattuaan tätä ennen kauden Arsenalin juniorijoukkueessa, jossa hän esitti lupaavia otteita. Tämä stadilainen pitkänhuiskea maalivahtilupaus on 20-vuotias ja pelaa nykyisin valioliigaseura Brighton & Hove Albionin juniorijoukkueessa. Odotuksia on paljon. Hänen kesällä 2018 tapahtunutta siirtoaan Arsenalista on kuvailtu pettymykseksi esimerkiksi eräässä Arseblogs-sivuston blogikirjoituksessa. Tästä päätellen Ketoon ehdittiin seurassa tykästyä.